Syysmyrskyjä odotellessa

Äkillinen inspiraation ajamana lähdin piitkästä aikaa harrastamaan luontokuvausta. Toiminta-alueeksi hahmottui meren ranta ja pari julkaisukelpoista kuvaakin sain aikaiseksi. Harmillisesti aikataulu oli niin kiirreellinen, ettei aiheeseen päässyt paneutumaan oikein kunnolla mutta onneksi paikalle pääsee myöhemminkin. Meri oli tyyni ja aurinko paistoi pilviverhon takaa, joten kuvien yleisilme on aika rauhallinen. Kuvista ja tunnelmasta puuttuu kontrastia, jota pyrin sitten ensi kerralla korostamaan enemmän. Tästä on kuitenkin hyvä jatkaa.
Aistikaa olkaa hyvät.

Lisätäänpä vielä yksi.

On sitä pimeässäkin nähtävää.

Taas tulee pimeät illat ja täällä melko pimeät päivätkin, tai ainakin hämärät. Sitä saattaisi äkkiseltään luulla että kameran voi laittaa huoletta talveksi naftaliiniin, ei sitä kuitenkaan tarvitse, kun ei ole kuvattavaakaan.
Höpö höpö, valoisan aikana kuvatessa ollaan hyvin pitkälti luonnollisen valon varassa, tai sen armoilla. Pimeässä, tai heikossakin valossa voi valaistusta täysin hallita itse. Siis jos se on tarpeen. Tarpeeksi kun kiinnittää huomiota ympäristöönsä ja oppii sitä katsomaan oikealla tavalla, ei pimeässä kuvaamiseen tarvitse välttämättä edes valaisulaitteita. Nyt pilkunviilaajat huomio, en tietenkään tarkoita sellaista pimeää kuin vessassasi on kun suljet oven ja sammutat valon. Vaan sellaista pimeää mitä tuolla ulkona maisemassa on.
Yksi siisteimmistä jutuista pimeän aikaan ovat revontulet. Niitä on näkynyt harmillisen vähän viimevuosina, mutta kohti parempia aikoja ollaan menossa. Nyt jo muutamana iltana on lupaavasti kajastanut pohjoisella taivaanrannalla, mutta oikein kunnon loimotuksia ei ole näkynyt. Edellisen auringonpilkkumaksimin aikaan, 2000-luvun parina ensimmäisenä vuotena, sai revontulia kuvata harvase ilta, niinkin etelässä kuin Kuopiossa. Silloin tulikin kuvattua paljon, siis siihen nähden että käytössä oli filmikamera, jonka jokaiselle ruudulle sai laskea hintaa 3-5 markkaa. Silloinen kamerani, Canon EOS 500 tuli koeponnistettua kohtuullisen kovissa pakkasissa, taisi parhaimmillaan olla -34 °C. Siinä kävi niin että kamera kesti pakkasta paremmin kuin kuvaaja. Digikameran kanssa ei ole tullut vielä kovin äärimmäisiä pakkasia vastaan, jotta sen kylmäkesto tulisi testattua. Ehkäpä tulevana talvena, kun revontuliakin voisi olla odotettavissa tulee nykyinenkin kalusto testattua.
Noh asiaan. Kävin tässä kuvaamassa heikkoja revontulia ja ei kuvista kyllä oikein näyttäviä tullut. Laitan tässä nyt näytille kuitenkin yhden kun siinä niin komeasti näkyy kaikille tuttu tähtikuviokin, Iso karhu. Koittakaapa tiirailla se kuvasta esille.

No löytyikö? Siinähän se keskellä kuvaa loistaa. Etsitkö seitsemää tähteä saunankauhamuodostelmassa? Jos etsit ja löysit, niin löysit oikeastaan vain osan ison karhun (Ursa major) tähtikuviosta. Todellisuudessa Ursa majorissa on kaikkiaan n.19 tähteä. Pilkunviilaajat hiljaa, on siellä myös kaksoistähtiä, mutta helpompi on laskea nekin yhdeksi, varsinkin heikkonäköisten.
Piirretäänpä apuviivat ja katsellaan miltä kuvio näyttää kokonaisuudessaan.

Siinäpä se on. Kannattaa käydä ulkona itse katsomassa jos ei usko ja samalla voi etsiä muitakin kuvioita. Ja jos revontulet sattuvat loimottamaan, niin kannattaa niitäkin katsella ja pitää itseään etuoikeutettuna, sillä maapallon asukkaista vain noin 2% asuu alueella jolla revontulia voi helposti nähdä.

Ajan tehokasta käyttöä

Nyt en keksi mitään kirjotettavaa. 

No jääpä teille enemmän aikaa katsoa kuvaa. :)

Arkistojen kaivelua

Joskus ei vain kerkeä, niinkuin nyt. Uusia kuvia ei ole tullu otettua, tai on tullut, mutta niitä ei julki laitetakkaan, ainakaan vielä. Raitis ulkoilmaelämä puuduttaa sen verran hyvin, että kun iltasella hirvijahdista kotiutuu, ei tarvi pohtia kuvaamista, tai muutakaan aktiviteettia. Tänään kuitenkin lyötyi virtaa sen verran että kaivoin arkistoista jonkun kuvan, jota sitten aikanikuluksi käsittelin. Lopputulokseen ole hyvinkin tyytyväinen. Melkein olisin jopa valmis sanomaan että tämä on yksi parhaista kuvista omassa sarjassaan, mitä olen ottanut.
Aistikaa, olkaa hyvät.

Kuva on sommittelultaan onnistunut, sekä selkeä ja terävä.  Kuvan kummasakin reunassa on jotain katsottavaa, joten tasapaino säilyy aika hyvin. Tuore hääpari on valaistu selkeästi taustasta erottuen ja syytä onkin, ovathan he kuvan varsinaisena kohteena. Katon kautta heijastettu salama aiheuttaa sulhasen silmiin ja leuan alle häiritsevän varjon. Morsiamen valkoinen puku pelastaa tilanteen heijastamalla valon hänen kasvoihinsa myös alhaalta päin. Hyvää on myös se, että kukaan ei näytä kiinnittävän huomiota kuvaajaan, tai ainakaan ei katso suoraan kameraan.
Usein kuvaushommien, varsinkin ainutkertaisten ja tärkeiden tapahtumien jälkeen, tulee "kuvauskeikkakrapula".  Se on se tunne, etten varmaan saanut yhtään onnistunutta kuvaa. Näissä häissä oli muuan tekninen ongelma, joka entisestään voimisti tunnetta. Kuitenkin vielä muutaman vuodenkin jälkeen kuvat näyttävät kohtuu onnistuneilta, jopa kuvaajan oman säälimättömän itsearvioinnin jälkeen. Ja hääparikin on kuviin ollut ilmeisen tyytväinen, mitä olen heiltä asiaa kehdannut tiedustella.